Ensimmäiset Päijänne päästä päähän -retkeläiset lähtevät matkan tekoon jo huomenna keskiviikkona, iltapäivällä. Turvaveneenä toimiva Rappen ajetaan Jyväskylään melojia odottamaan. Turvavene taittaa Päijänteen noin 120 kilometriä muutamissa tunneissa. Takaisin tullaan sitten huomattavasti verkkaisempaa tahtia, kahdeksan päivän aikana.
![]() |
Jotta voidaan pelastaa uimari veneeseen, jonkun on oltava se uimari. Petra on uhrautunut :) |
Turvaveneen perimmäinen tarkoitus on kuitenkin edistää nimensä mukaisesti retken turvallisuutta. Uupuneet, sairastuneet tai veden varaan joutuneet voidaan korjata kuljeksimasta turvaveneeseen. Turvaveneessä voidaan myös kuljettaa osa ryhmän varusteista.
![]() |
Näin hauskaa se voi olla, kun kaverit nostavat veneeseen. Kaiteen yli nousu ei ehkä ole se hauskin vaihe. |
![]() |
Uimarin kuljetus kajakin keulassa veneen luo |
Kaatuminen voi sattua myös paikassa, jonne ei kannata jäädä reskuttamaan kajakkia. Tällöin toinen meloja voi siirtää veden varaan joutuneen nopeasti esim. pois veneväylältä neuvomalla uimaria tarttumaan kajakin keulapiikkiin alhaalta päin, jalat kannen molemmin puolin. Tällöin uimarin henkistä ja fyysistä tilaa on helppo tarkkailla ja meloja pystyy viemään uimarin tarkasti esim. veneen vierelle.
Jos turvavene on lähellä, veden varaan joutuneen voi auttaa veneeseen lämmittelemään ja vaihtamaan kuivat vaatteet ylleen. Turvaveneen ollessa loitommalla uimari pelastetaan takaisin kajakkiinsa tai kuljetetaan suoraan rantaan lämmittelemään. Pelastuvastuu on retkellä kahdella lähimmällä melojalla, joista toinen tyhjentää kajakin ja tukee sitä uimarin kiivetessä sinne takaisin. Toinen pelastaja tukee pääpelastajan kajakkia sivulta ja huolehtii meloista.
![]() |
Pekka halaa keulapiikkiä. Keulassa kuljetettavaa uimaria on helppo neuvoa ja meloja näkee, missä kunnossa hän on |
Pelastusharjoituksessa harjoittelimme myös hinausta eri muodoissaan. Hinausta voi tarvita esim. meloja, joka voimien ehtymisen vuoksi ei pysy ryhmän tahdissa tai joka ei saa tuulessa pidettyä kajakkiaan suunnassa. Hinaus on rankkaa puuhaa, jossa kannattaa vuorotella. Hinattava meloo mahdollisuuksien mukaan hinaajan tukena. Hinausta voidaan käyttää myös esim. reskutuksen aikana pitämään reskutusryhmää paikoillaan tuulessa tai siirtämään ryhmän turvallisemmille vesille.
Jos joku melojista on niin heikossa kunnossa, että tarvitsee pystyssä pitäjää, hinataan sekä avun tarvitsijaa että häntä tukevia melojia yhdessä nipussa.
![]() |
Kuivapuvussa kelpaa pulikoida |
Haha, voi Pekan ilmettä tuossa veneeseen nostamis kuvassa :D
VastaaPoista