Tule opiskelemaan luonto- ja ympäristöalaa tai kalataloutta!

Päijänne päästä päähän -retkemme herätti huomiota ja tuotti elämyksiä sekä paljon oppia. Tarkoituksenamme on järjestää jatkossakin vastaavia oppimistapahtumia, joihin voivat osallistua opiskelijoidemme lisäksi myös jo valmistuneet tai muut aiheesta kiinnostuneet. Jos kuitenkin haluaisit hankkia itsellesi ammatiksi riittävää osaamista luonto- ja ympäristöalalta tai kalataloudesta, nyt kesällä on vielä mahdollista hakea elokuussa alkavaan koulutukseen.

Luokkahuoneena voi olla myös kirkasvetinen Päijänne

Koulutuskeskus Salpauksen lisähaku on alkanut 15.6. Hakeminen tapahtuu osoitteessa www.opintopolku.fi. Opintopolun kautta voivat hakea peruskoulun tai ylioppilastutkinnon suorittaneet tai sellaiset, joilla on keskeneräisiä ammatillisia opintoja.

Pitkospuita rakentamassa

Jos olet jo suorittanut jonkin ammatillisen tutkinnon tai korkeakoulututkinnon, voit hakea erillishaussa täyttämällä Salpauksen sivuilta löytyvän hakulomakkeen. Lomake palautetaan osoitteeseen  opiskelijavalinta.hakuliitteet@salpaus.fi. Erillishaussa voit vielä hakea luonto-ohjaaja- tai ympäristönhoitajakoulutukseen, kalatalouden ja maatalousalan kiintiöt ovat ammatillisen tutkinnon suorittaneiden osalta jo täynnä.

 Meiltä Asikkalasta voit valmistua seuraaviin ammatteihin: luonto-ohjaaja, ympäristönhoitaja, kalastuksenohjaaja, kalanjalostaja, maaseutuyrittäjä tai eläintenhoitaja. Koulutus tapahtuu Päijänteen rannalla, maaseutuoppilaitoksen monipuolisissa sisä- ja ulkotiloissa ja päijäthämäläisen luonnon keskellä. Koulullamme on asuntola, jonka ikkunoista voi aueta vaikka avara järvinäköala. Luonnonvara-alan opiskelijoille kuuluu myös kolme ateriaa päivässä koulun ruokalassa.

Luonto-ohjaajan koulupäivä

Opiskelu Asikkalassa on rentoa ja käytännönläheistä. Suuri osa päivistä kuluu maastossa tai muuten ulkosalla, käytännön töiden parissa. Opintoihin kuuluu työssäoppimisjaksoja oikeilla alan työpaikoilla, samoin opiskelua oikeita asiakastöitä tehden esim. NY-yrityksen kautta. Luontoalalla opitaan tiimioppimisen kautta - siis yhdessä tekemällä ja tietoa hankkimalla. Lue lisää tästä blogista tai Facebookista. Meillä toimii myös oppimisklubeja, joiden retkillä ja  tilaisuuksissa voit hankkia monipuolista osaamista kivassa porukassa, silloin kun haluat ja oppien sitä, mikä kiinnostaa.

Luonto-ohjaajaopiskelijoita syysvaelluksella Kelventeellä

Matkalla ulkoilureittien hoitotöihin Päijänteen kansallispuistossa

Oppia voit myös esim. osallistumalla kalastusklubin retkille eri puolilla
Päijät-Hämettä

Hae vaikka heti - koulutus alkaa 11.8.2015. Olet tervetullut :). 

Retken opit ja kopit

Päijänteen retki on nyt fyysisesti ohi. Rakot alkavat parantua, auringonpolttamat kääntyä rusketukseksi tai hilseillä pois, viimeisetkin teltat ovat kuivumassa ja ruokakassin pohjalle murentuneet näkkärit tyhjennetty, haisuvaatteet pesty. Retki kuitenkin jatkuu mielissämme vielä pitkään, uskoisin.

Melojia aallokossa. Kuva: Jonne Salonen/Dynact Oy

Jokainen retkelle tai sen valmisteluihin osallistunut oppi jotain. Tällaisen suuren ja haastavankin retken toteuttaminen on iso urakka. Se on hieno asia, sillä suuresta urakasta riittää jaettavaa kaikille osallistujille. On eri asia osallistua retkelle asiakkaana kuin ottaa vastuuta sen suunnittelusta ja toteutuksesta. Veikkaan, että tässäkin tapauksessa eniten oppivat ne, jotka eniten tekivät. Retken valmistelutyö tehtiin huolellisesti. Siitä huolimatta yllätyksiä sattui eikä suunnitelmien muutoksilta ja evakuoinneiltakaan säästytty. Varautuminen auttoi selviytymään niistä melko kivuttomasti.

Osa retken osallistujista on jo ennättänyt pohtia oppimiaan asioita retkelle perustetussa suljetussa FB-ryhmässä, tässä blogissa ja keskusteluissa. Ajattelin kirjoittaa tähän blogitekstiin muutamia itselleni keskeisiä oivalluksia, joita retki synnytti.

1. Hope for the best, prepare for the worst - turvallisuus edellä

Kaikki voi mennä hyvin, mutta voi olla menemättäkin. Retki teki entistä konkreettisemmaksi sen totuuden, että turvallisuusriskeihin on varauduttava perusteellisesti niin taidoilla, välineillä, vastuunjaolla kuin suunnitelmillakin. Ensimmäistä kertaa kohdalleni osui tilanne, jossa jouduttiin sairastumisten vuoksi käymään läpi koko turvallisuussuunnitelmaan kirjattu vastuuketju. Yleensä sanat "oppaan ollessa toimintakyvytön" tuntuvat hieman liiotelluilta. Nyt oli lähellä tilanne, että kaikki kolme melontaryhmälle nimettyä opasta olisivat olleet hetken aikaa poissa pelistä. Opaskaan ei ole immuuni loukkaantumisille tai sairastumisille. Siksi turvallisuus ei voi olla yhden eikä kahden oppaan varasssa, vaan sen on oltava koko ryhmän yhteinen asia ja koko ryhmän hallinnassa.

Hätäensiapua ei tällä retkellä jouduttu antamaan. Sen sijaan ensiapulaukullani kävi jatkuva jono erilaisten voiteiden tarvitsijoita. Aurinkovoide, Bepanthen ja hydrokortisonivoide olivat vesillä liikkujien suosikkituotteita. Myös närästys- ja särkylääkkeitä sekä kipugeeliä käytettiin. Vaikka kenenkään matkanteko ei välttämättä katkea aurinkovoiteen puuttumiseen, sen puute muuttaa retken luonnetta. Vesillä olosta tulee epämiellyttävää ja öistä kivuliaita. Suorituskyky laskee. Mieliala samoin. Turvallisuus syntyy niin suurista kuin pienistä asioista.

Tänne ei kokemattomilla melojilla
ole keskenään asiaa. (Kuva: Jonne Salonen)

2. Pelisäännöt selviksi

Jos retki toteutetaan toisen kerran, toivoisin, että yhteisistä pelisäännöistä sovittaisiin vähän paremmin. Yhteiselo retkellä sujui ihan mukavasti, mutta esim. leirissä toimimisesta olisi voinut sopia etukäteen. Miten saunavuorot jaetaan, miten osallistutaan yhteisten leiripaikkojen siivoamiseen, kuka tekee polttopuut ja millaista linjaa pidetään yömölyämisessä leirinuotion ääressä. Nyt hommat saattoivat kasaantua niille, jotka jo muutenkin tekivät enemmän työtä.

Toisaalta melontaryhmälle jäi liian vähän vapaa-aikaa leireissä oleiluun (kirkkoveneryhmälle ehkä liiankin paljon). Melojien iltapalaverit nielaisivat suuren osan maissaoloajasta, eikä yhteistä aikaa muiden kanssa seurusteluun juuri jäänyt. Se oli viihtyvyyden kannalta miinus, vaikka oppimisen kannalta olikin tärkeää.

Salmelan rantasauna (Kuva: Jonne Salonen/Dynact Oy)

3. Toisilta oppiminen

Kun keräännytään yhteen tekemään yhdessä, toisilta oppii väistämättä vähintään yhtä paljon kuin niiltä varsinaisilta kouluttajilta. Kun kokemusta karttuu joka päivä valtavia määriä monelle ihmiselle, olisi se hyvä saada jaettua muullekin porukalle. Ehkä olisimme voineet pitää yhteisiä iltahetkiä vaikka nuotiolla, jossa olisi voitu keskustella esim. parhaista soututekniikkavinkeistä tai retkimuonakokemuksista. Nyt jokainen lähti retken jälkeen tahoilleen omien oppiensa ja kokemustensa kanssa. Toivottavasti ainakin osa niistä opeista palaa takaisin luoksemme entistä jalostuneempina.

Kari, tämä tässä on hauki. (Kuva: Jonne Salonen/Dynact Oy)

4. Huollon merkitys

Vaikka jokaista osallistujaa oli ohjeistettu huolehtimaan omasta majoitteestaan, henkilökohtaisista varusteistaan ja omista eväistään, tarvetta yhteisesti järjestetylle huollolle on silti. Esim. juomavettä ei ole oikein mahdollista kuljettaa kajakissa kahdeksan päivän tarpeiksi, eikä keittelyyn välttämättä ole aikaa. Suoraan järvestä, jopa puhtaasta Päijänteestä juomalla ottaa aina pienen ruokamyrkytyksen riskin. Turvaveneen noutamat ja kuljettamat vesikanisterit olivat todella tarpeellisia. Nopeasti liikkuvalla turvaveneellä on myös tarvittaessa mahdollisuus käydä tarkistamassa etukäteen rantautumis- tai yöpymispaikat tai noutamassa varustetäydennystä rannasta.

Vesillä liikkuvien retkeläisten lisäksi tarvitaan myös tukijoukkoja maissa. Retken aikana tarvitsimme esim. kuljettajia kajakkitraileria ja kirkkovenettä vetäville autoille sekä päivystäjää evakuointiin. Dramaattiselta kuulostava evakuointi tarkoitti tällä kertaa vain sairastuneiden noutamista autolla venesatamasta, jonne heidät turvaveneellä kuljetettiin. Silti evakuointimahdollisuus parantaa merkittävästi retken turvallisuutta ja mahdollistaa sen jatkumisen. Päivystäjälle päivystäminen tarkoittaa jatkuvassa valmiudessa oloa, puhelimen auki pitämistä ja huolehtimista siitä, että pääsee tarvittaessa lyhyellä varoitusajalla tien päälle.

Turvaveneen miehistöä raatamassa muiden eteen 

5. Elämykset edellä

Retkellä korostui, miten tärkeitä elämykset ovat. Tällaisilla retkillä kannattaa aivan erityisesti houkutella niitä elämyksiä esiin, raivata tilaa ja aikaa niiden syntymiselle ja tarjota sopivia haasteita. Melojaryhmälle Tehinsilmän saavuttaminen oli varmasti yksi näistä mieleenpainuvista elämyksistä. Tyyni Päijänne, porottava aurinko, kristallinkirkas vesi, rauhallinen hetki. Oli hienoa, että pysähdyimme kaikessa rauhassa ihastelemaan vaikuttavaa paikkaa ja Tehinselän aukeutta. Myös valokuvien ottaminen on tärkeää, kunhan se ei aja hetken kokemisen edelle.

Retkeä suunniteltaessa pitää ottaa huomioon ihmisten erilaiset kokemustaustat ja arvostukset. Joku saa suurimman elämyksen kovasta rasitukseta ja pitkistä päivämatkoista, toinen ehkä rauhallisesta nautiskeluvauhdista. Tai kiireettömästä evästauosta. Elämysten vuoksi sinne retkelle lähdetään. Niiden syntyessä ei pidä olla kiire, pakko tai ahdistus.

Melojat Tehinsilmällä. Kuva: Jonne Salonen/Dynact Oy

Päijänne voitti, tällä kertaa...

Oma Päijänteen valloitukseni katkesi neljään päivään ja sunnuntaihin. Sairastuminen ja kovat kuumetilat pakottivat keskeyttämään ja kaivamaan evakuointikortin taskusta, toisen kerran kohta kymmenen vuotta kestäneen retkeilyuran aikana.

Koko retken idean toisena "isänä" ja yhtenä järjestäjistä, päällimäisenä tunteena oli järjetön pettymys. Kuukausien työ tuntui valuvan hukkaan.

Muutaman päivän kotona toipumisen jälkeen alkoi sitten se kuuluisa oppiminen. Eihän se työ hukkaan mennyt! Kuukausien aikana tehdyt ja suunnitellut riskianalyysit ja turvallisuus- ja reittisuunnitelmat tähtäävät juuri näihin tilanteisiin. Tarkasti mietityt evakuointipisteet varmistivat oman nopean evakuointini tilanteesta. Reittisuunnitelma takasi ryhmälle jo tuohon asti ja vielä puoli viikkoa tuosta eteenpäin turvallisen ja suunnitellun reitin.

Varsinkin retken tulevat melontaohjaajat, ottakaa nämä asiakirjat vakavasti. Aina ei ole aikaa miettiä miten toimitaan, ja silloin on helppo kaivaa valmiit suunnitelmat esiin ja toimia niiden perusteella.

Nyt melkein viikko jälkeenpäin, voin sanoa, että on onni tehdä töitä rautaisten ammattilaisten kanssa. Erityiskiitos turvaveneen porukalle nopeasta evakuoinnista keskeltä Päijännettä ja hyvästä huolenpidosta, kun makasin puoli tajuttomana veneen lattialla :).

Onnea melontaryhmälle, joka päihitti Suomen toiseksi suurimman järven. Ei ole helpoin järvi meloa! Erityisrespektit Iskalle ja Samille, jotka suorittivat oman unelmani ja meloivat vielä Vesijärven samaan putkeen. Kovaa porukkaa!

Melokaa ja retkeilkää turvallisesti. Itse suunnittelen jo revanssia Päijänteen kanssa :)!

Juhani, Villituli

Viimeiset kilometrit

Vaikka ei tahtoisi, retki lähenee loppuaan. Istumme evästauolla, retken viimeisellä. Pulkilanharjulla ravintola Reimarin rannassa tuulee hieman, mutta melojille se tarkoitti miellyttävää myötätuulta. Ensimmäistä kertaa koko retken aikana pääsimme tilanteeseen, jossa odottelemme kirkkovenettä eikä päinvastoin.

Olemme sopineet,, että saavumme koulun rantaan Asikkalan kirkolle klo 14. Retki alkoi Jyväskylästä lähtökahveilla ja päättyy luonnollisesti tulokahveihin. Sivistyksen hyvät puolet kuten jäätelö alkavat vähitellen muistua mieleen. Retkellä olemisen lumousta on silti aina haikeanvaikeaa rikkoa. Kun nousemme kajakeista, on retki peruuttamattomasti ohi. Paitsi niillä kahdella, jotka suunnittelevat melovansa perään vielä Vesijärven, jonne pääsee Päijänteeltä Vääksyn kanavan kautta.

Retki on ollut uskomattoman upea. Tämä kannatti tehdä ja kokea. Lukemattomat uudet pitkien ekskursioiden ja tapahtumien suunnitelmat risteilevät jo mielessä. Päijänne jylhässä kauneudessaan on niin suuri, ettei sitä oikein ymmärrä kuin kulkemalla sen omin voimin läpi. Olen kiitollinen siitä, että sain kokea tämän, juuri näiden ihmisten kanssa. "Todella hyvä sisävesiristeily", kuten vierelläni melonut Sami asian kiteytti.

Kajakki kivikossa

Kimaltavissa vesissä

Aamukahvi

Aurinkoa vastaan raju kerros rasvaa

Pulkkilanharju kukkii

Kirkkovene odottaa retken viimeistä lähtöä

Kalatalouden joukkue jättää Kelventeen

Valmiina viimeiselle melontaetapille. Vyö mallillaan.

Ihanat naiset Hinttolanhiekalla

Aamupala Kelventeen hiekoilla

Salmelasta Hinttolanhiekalle

Salmelan partiokämpppä tarjosi rauhalliset ja mukavat puitteet tiistai-illalle ja keskiviikon vastaiselle yölle. Tunnelmallinen sauna lämpeni ja moni retkeläinen kastautui Vähä-Kellosalmen vedessä. Sisämajoitus houkutteli - kämpän ja muiden rakennusten sängyt olivat täynnä. Itse nukuin sikeästi ja makeasti rannan grillirakennuksessa eli klubilla, ilmapatjan päällä. Ihana yö.

Seurueeseen liittyi kolme uutta soutajaa, mm. Salpauksen Asikkalan toimipisteen eläkkeelle jäävä opetusalapäällikkö Seppo Leppänen. Kirkkoveneen kippari Pyry Lätti antoi perehdytyksen soututekniikkaan ja veneturvallisuuteen. Vene lähti lipumaan kohti Päijänteen kansallispuistoon kuuluvaa Kelventeen harjusaarta yhdentoista maissa.

Melojille keskiviikko oli astetta koulutuksellisempi. Matkamelonta leppoisassa tuulessa sujui ryhmältä vaivatta, mutta käytimme aikaa myös oman ohjaajuuden pohtimiseen sekä melontaohjaajilta vaadittavan taitotestin tekniikoiden harjoitteluun. Lounastauo pidimme kansallispuiston kuuluvassa Lietsaaressa, joka on lempipaikkojani Päijänteellä. Idyllisen kaunis, kapea hiekkainen niemi aaltojen sylissä.

Leiriin saavuimme illansuussa hinausharjoitusmuodostelmassa. Tajutonta esittävää melojaa ja hänen tukijaansa hinasi kolme melojaa ketjussa. Maksiminopeudeksi mitattiin 8,2 km.

Melojien palaveri nielaisi pitkän tovin, mutta onneksi ehdimme vielä istua viimeistä yhteistä iltaa tulilla. Herkut paistuivat tulilla ja porisivat retkikeittimissä. Iskettiin tarinaa ja pohdittiin retken kohokohtia. Joillekin melojille se oli yömelonta voimistuvassa tuulessa , monille Tehinselälle saapuminen legendaarisen Tehinsilmän kautta. Itselleni se oli rauhallinen, täydellinen hetki yksin Lietsaaren aurinkoisella hiekkapenkereellä selälläni makaillen, sormet kevään ja auringon lämmittämään hiekkaan työnnettyinä.

Parhaillaan leirissä kuuluu kännykän piipitystä teltoista retkeläisten heräillessä viimeiseen aamuumme yhdessä. Kaulushaikara puhaltelee Hinttolan saaressa, käki kukkuu harjulla ja uuttukyyhky kujertaa. Ensimmäisten herääjien virittämä nuotio räiskyy jo. Taidan itsekin liittyä tulille.

7. Retkipäivä, Päijänteen kansallispuisto

Reissun viimeinen leiri Kelveteellä. Matka on ollut vaiherikas ja hieno. Fiilikset ovat hieman kaksijakoiset, toisaalta haikeat, mutta toisaalta hienoa päästä kotiin. Päivän aikana melontaryhmässä oli tekniikkapainoitteinen päivä, tulevat melonnanohjaajat teroittelivat kynsiään ohjaajakoetta varten. Päijänne päästä päähän alkaa olemaan finaalissa!

6. Retkipäivä, Tehinselkä

Tänään teimme paluun "kotivesille" tyynessä, lämpimässä ja aurinkoisessa säässä. Tehin ylitys hoidettiin aikalailla suorilla linjoilla koska säät suosivat isolla kädellä.